Kaavoitus / Maankäytön suunnittelu
Kaavoituksen tehtävänä on huolehtia maankäytön yleispiirteisestä suunnittelusta yleiskaavoilla ja yksityiskohtaisesta rakentamista ohjaavasta suunnittelusta asemakaavoilla sekä maankäytön suunnitteluun liittyvien ohjeiden ja selvitysten valmistelusta. Valmisteilla olevat kaavat löytyvät näiltä sivuilta omasta osiosta ja hyväksytyt kaavat omastaan.
Mikäli et saa yhteyttä kaavan asiakirjoissa mainittuun henkilöön, niin otathan yhteyttä maankäytön suunnittelun toiseen työntekijään.
Asemakaavaa vuodelta 1925, Bertel Jung
Ajankohtaista
- Maankäytön suunnittelu on tarkistanut kaavoitukseen liittyvää taksoitusta valmistelemalla Kaavoitusprosessin käynnistäminen ja taksat -asiakirjan, jonka yhdyskuntalautakunta hyväksyi 25.4.2024. Asiakirja tulee voimaan 1.6.2024.
- Linikkala II A -asemakaavamuutosta koskeva luonnos on valmistunut 2.2.2024. Luonnosta käsiteltiin luonnosvaiheen kuulemista varten yhdyskuntalautakunnassa 25.4.2024 ja kaupunginhallituksessa 6.5.2024. Luonnosvaiheen nähtävänäolo on 20.5.-17.6.2024.
- Ratasmäki II -asemakaavamuutos on tullut vireille kaupunginarkkitehdin viranhaltijapäätöksellä 27.3.2024. Kaavamuutoksesta on valmistunut ehdotus 2.4.2024, joka oli virallisesti nähtävänä 8.-22.4.2024. Kaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Kaupunginarkkitehti on hyväksynyt ehdotuksen 24.4.2024 viranhaltijapäätöksellä.
Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen kunnallisvalituksin noudattaen, mitä kuntalaissa säädetään. Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. - Ojalanmäki III B -asemakaavamuutosta koskevaa ehdotusta käsiteltiin kaupunginhallituksessa 25.3.2024 virallista nähtävänäoloa varten, joka oli 2.-15.4.2024. Kaavasta ei jätetty muistutuksia. Kaavaa hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 22.4.2024 .
Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen kunnallisvalituksin noudattaen, mitä kuntalaissa säädetään. Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. - Pilvenmäki III D -asemakaavamuutosta koskevaa ehdotusta käsiteltiin kaupunginhallituksessa 25.3.2024 virallista nähtävänäoloa varten, joka oli 2.4.-2.5.2024. Kaavasta ei jätetty muistutuksia. Nyt kaavaa valmistellaan hyväksymiskäsittelyä varten.
- Vuoden 2024 kaavoituskatsausta, joka löytyy sivun alaosasta, käsiteltiin 25.4.2024 yhdyskuntalautakunnassa ja seuraavaksi kaupunginhallituksessa näillä näkymin 3.6.2024.
- Ratasmäki I -asemakaavamuutos on valmistunut 14.3.2024 maankäytön suunnittelussa. Kaava käsittää Ratastien pohjoispuolella olevan korttelin 583 ja siihen liittyvät katu- ja erityisalueet.
Kaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Kaupunginarkkitehti on hyväksynyt ehdotuksen 10.4.2024 viranhaltijapäätöksellä.
Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen kunnallisvalituksin noudattaen, mitä kuntalaissa säädetään. Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. - Uusikylä II M -asemakaavamuutos hyväksyttiin 26.2.2024 pidetyssä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valitusaika kaavan hyväksymisestä on päättynyt, kaavasta on jätetty valitus. Seuraavaksi valitukseen laaditaan vastine, joka pyritään saamaan kaupunginhallituksen käsittelyyn kesäkuun aikana.
- Paavola I G -asemakaavamuutoksesta on valmistunut luonnos, jota käsiteltiin yhdyskuntalautakunnassa 22.2.2024 ja kaupunginhallituksessa 4.3.2024 luonnosvaiheen kuulemista varten, joka oli 18.3.-15.4.2024. Seuraavaksi kaavasta valmistellaan ehdotus.
nähtävänä olevat KaavAT
Maankäytön suunnittelussa on laadittu Linikkala II A -asemakaavamuutosta koskeva luonnos 2.2.2024, joka käsittää Hämeentien ja Lyseokadun välisen korttelin 1084 (osa).
Kaavaluonnos on maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaisesti alustavasti nähtävänä 20.5. - 17.6.2024 teknisen ja ympäristötoimen maankäytön suunnitteluyksikössä, kaupungintalon 3. kerros, Turuntie 18, ma-pe klo 9-15, sekä näillä sivuilla.
Nähtävänäoloaikana osalliset voivat käydä tutustumassa kaavaluonnokseen ja ilmaista siitä mielipiteensä. Kaavoittajan tapaamisesta on hyvä sopia etukäteen paikalla olon varmistamiseksi. Kirjalliset mielipiteet voi myös toimittaa osoitteeseen Forssan kaupunki, PL 62, 30101 Forssa tai kirjaamo@forssa.fi.
Lisätietoja antavat kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360 anne.seppala@forssa.fi ja kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä (kesäkuussa), p. 03 4141 5342, sirkka.koykka@forssa.fi
Forssassa 8.5.2024
Kaupunginhallitus
KAAVOITUSKATSAUS 2024
Maankäytönsuunnittelu laatii kaavoituskatsauksen, jossa esitellään valmisteilla olevat ja uudet vireille tulevat kuntaa koskevat maankäyttöhankkeet. Kaavoituskatsauksessa esitellään lisäksi kaavoitushankkeiden käsittelyprosessi ja miten niiden sisältöön ja käsittelyyn voi vaikuttaa.
Hankkeita koskevat osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat nähtävänä teknisen ja ympäristötoimen maankäytön suunnitteluyksikössä, kaupungintalon 3. krs, Turuntie 18 ja kaupungintalon palvelupisteessa, kaupunginkirjastossa sekä näillä sivuilla.
Vuoden 2024 kaavoituskatsausta käsiteltiin 25.4.2024 yhdyskuntalautakunnan kokouksessa ja seuraavaksi kaupunginhallituksessa näillä näkymin 3.6.2024.
KAAVOITUSKATSAUS 2023
KAAVOITUSKATSAUS 2021 - 2022
- Kaavoituskatsaus seloste 2021 - 2022
- Kartta 2021 - 2022
- Uusien kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat